Case 3

Yrityksessä haluttiin siirtyä sähköiseen tuntien kirjaamiseen, käytössä olevan lyijykynä - ruutupaperi yhdistelmän tilalle. Tuntien kirjaaminen reilun kahdenkymmenen työntekijän ympäristössä kuluttaa yhden työntekijän aikaa ja lisäksi toimistossa järjestelmään syöttäminen työllistää yhden henkilön useaksi tunniksi päivässä.

Ratkaisu:
Toimitimme asiakkaalle työajanseurantaohjelmiston. Ohjelman hankintahinta ei ole riippuvainen asennettujen tietokoneiden lukumäärästä, joten yhdellä kertamaksulla se asennettiin viiteen työasemaan.
Näin työnjohto ja hallinto pääsevät näkemään omilta koneiltaan kunkin työntekijän tilanteen ja pystyy seuraamaan eri työvaiheiden kustannuksia.
Palkanlaskenta saa ajettua helposti raportit ja hoidettua maksatuksen. Kalliita koneinvestointeja ei tarvittu, vuosimaksuja ohjelmasta ei ole, eikä ylimääräisiä päivitysmaksuja.
Tarvittiin vain yksi PC, johon kytkettiin viivakoodinlukija.
Käytetty kone oli asiakkaalla valmiina ja ohjelman kustannus asennettuna ja opastettuna oli noin 500 euroa.